Jaettu asiantuntijuus myös haihtuu
Enemmän ei tosiaankaan ole enemmän. Näin totesin luettuani Miikka Salavuon motivaatiota ja määrää koskevan blogin.
Itselleni motivaation ja työmäärän välinen suhde on hankala. Jos tehtävää on liian vähän, sekin jää tekemättä. Mutta jos työmäärä kasvaa roimasti muuttuu innostunut ja utelias tekeminen tiukaksi suorittamiseksi, joka ei tuota mitään muuta kuin jo ennalta määrätyn lopputuloksen. Motivoituneen tekemisen lisäarvo jää saavuttamatta.
Määrä ja motivaatio ovat siis jatkuvasti keinulaudalla keskenään. Suuren työmäärän tekeminen voi tuottaa nautintoa. Olen kokenut suurta iloa saadessani valmiiksi ison excelöintityön, joka itsessään ei tuonut erityisiä huippuelämyksiä. Mutta tunne suuren työn valmistumisesta kyllä kannusti.
Motivaatiota pitää yllä onnistuminen ja tunne osaamisesta. Ja koska osaaminen on verkostoissa ja jaettua (pidän tätä itsestään selvyytenä!),on verkoistoista huolehtiminen tosi tärkeä osa osaamisen kehittämistä ja motivoitumista. Osaamisen kehittäminen ei siis ole egoprojekti.
Huomasin tämän kantapään kautta. Omalla kohdallani on työn määrä ollut jo
kuukausia niin mittava, että minulla ei ole ollut motivaatiota toimia verkottuneesti. Olisi löysää argumentoida, ettei minulla ole ollut aikaa. Aikaa on juuri siihen mihin sitä haluaa käyttää.
Jos ei itse toimi jatkuvasti ja aktiivisesti verkostoituneesti, ei metsä
enää vastaa kun sinne huhuilee. Itse asiassa tuntuu, että koko metsää on
hankala löytää. Käytännössä halusin keskustella esimiestyöhön liittyvästä kysymyksestä, mutta yllättäen en löytänytkään keskustelukumppania. Minulla ei ollutkaan sitä HR-osaamista, jota olisin tarvinnut.
Jaettu asiantuntijuus ei siis elä itsestään, varsinkaan jos sille ei ole rakentanut syviä ja pysyviä juuria.
Lisäksi organisaatioeläimenä huomaan itsessäni usein kiusauksen ajatella, että en tarvitse oman, suurehkon organisaationi ulkopuolista verkostoa. Riittää kun olen vahvasti läsnä ns. talon sisällä, meillähän on jo kaikki viisaus. Onneksi tunnistan, että tämä on ummehtunutta ajattelua.
Verkottunut tekeminen ja ajattelu kuulostaa konsulttijargonilta, mutta omassa HR-työssäni se on ihan arjen tasolla sitä, että joka ilta (iltasadun jälkeen) vietän noin tunnin netissä. Seuraan Twitteriä, FB:tä, luen ja kommentoin blogeja. Aika arkista ja käytännöllistä.
Arkityön määrä on siis syönyt minulta motivaation olla verkottunut, ja tämä taas vähentää uusia raikkaita ajatuksia ja siten vähentää innostusta. Mikä negatiivinen kierre!
Onneksi voin itse valita mitä teen. Päivitän illalla Tweetdeckin ja siitä se lähtee.
