Jaettu asiantuntijuus
Jakamaton asiantuntijuus homehtuu, hidastuu ja vanhenee, sanoi Otavan opiston Ville Venäläinen ITK2010 -tapahtumassa.
Kyseessä on perinteinen tapa olla oman alansa erikoisasiantuntija. Jokaisessa organisaatiossa on tällaisia henkilöitä. Heidän puoleensa on käännytty tiettyä ekspertiisiä vaativissa kysymyksissä ja he ovat auttaneet ja konsultoineet. Organisaation toiminta on saattanut olla riippuvainen heidän osaamisestaan ja aikataulustaan.
Asiantuntija on ollut kenties merkittäväkin vallankäyttäjä ja tehnyt toiminnasta samalla haavoittuvaista: kehittyykö asiantuntemus koko ajan? Kuinka yksi henkilö voi pysyä mukana jatkuvassa muutoksessa?
Asiantuntijavalta ei ole enää yhden ihmisen valtaa. Muutos on ehkä tapahtunut hitaasti, mutta minulle sen merkitys on avautunut todella nopeasti viimeisen vuoden aikana. Nämä kuvaamani vanhan maailman ekspertit tuntuvat yksi toisensa jälkeen kutistuvan ja näivettyvän aivan kuten Ville Venäläinen kuvasi. Status, asema organisaatiossa ja muut heidän pelastusrenkaansa eivät enää auta. Asiantuntijuus on muuttunut, se ei ole enää kenenkään omistuksessa tai yksinoikeus.
Vaatii rohkeutta riisua yltään vanhan arvovallan symbolit ja nähdä, että osaaminen ei ole minussa vaan verkostoissa. Saat sen mistä luovut, on Tommy Hellsten sanonut aivan toisessa yhteydessä, mutta sama logiikka toimii. Myönnän julkisesti että en tiedä asiaa, mutta tunnen ihmisiä, jotka tietävät tai heidän tuttunsa tietävät. Voimme keskustella ja ihmetellä yhdessä.
Saavutettu ymmärrys ja osaaminen on raikasta, monipuolista ja aivan toista kuin mitä yksin työhuoneeni hämärässä keksisin. Aikaakin kuluu huomattavasti vähemmän.
Tilanne on sama kuin jos huippuprofessori pitää luennon täydelle salille asiantuntijoita. Yleisö on yhteensä taatusti asiantuntevampi kuin professori yksin. Jos puhuja ymmärtää tämän ja osallistaa yleisön on mahdollista päästä todella pitkälle.
Olen omassa työssäni saanut maistaa jaettua asiantuntijuutta enkä voisi enää kuvitella työskenteleväni toisin. Se tuntuisi ihan hölmöltä. Yksin, miksi?
Voin aivan hyvin suunnitella journalistista verkkokoulutusta vaikka en ole journalisti tai nettiammattilainen. Mutta tunnen molempia ja voin ottaa heidät mukaan suunnitteluun. Oma asiantuntemukseni on tässä kohtaa nähdä mikä on tärkeää ja mahdollistaa asian tapahtuminen, ei tuottaa sisältöä. Sisällöntuottajana voin toimia oman HR-professioni sisällä.
Hyvä ajatus, mutta ei minulla ole mitään verkostoja - on yleisin kommentti kun olen asiasta innoissani puhunut. Tässä kohtaa vaaditaan paljon avoimuutta ja vähän työtä. Verkosto ei synny itsestään, mutta sellaisen voi rakentaa.
On mentävä mukaan nettiin, Twitter ja Facebook eivät ole aivan huonoja paikkoja aloittaa. Twitter on mukavan anonyymi, siellä kannattaa etsiä henkilö, jota arvostaa ja katsoa ketä hän seuraa. Ja ryhtyä seuraamaan samoja ihmisiä. Kysymyksiin voi vastata ja keskusteluihin voi osallistua. Ja pitääkin osallistua. Jaettu asiantuntijuus ei ole vain saamista vaan ennen kaikkea jakamista.
Ja kuten arvata saattaa, löytyy netistä paljon keskustelua siitä, mitä verkkottunut maailma on ja miten siihen voi osallistua. Näitä kannattaa lukea, pohtia ja kommentoida.
Sinähän voit aloittaa vaikka kommentoimalla tätä kirjoitusta.
Posted
by Sari Veikkolainen
